29.1.2007

Valtuustoaloite 27.1.

Tässä on Pirkkalan valtuuston kokouksessa jättämäni valtuustoaloite. Tavoite voi tuntua kovalta, mutta jo nykytekniikalla pystytään huomattaviin säästöihin esimerkiksi rakennusten lämmityksessä.

Ilmastonmuutos on aikamme pahimpia ympäristöongelmia, emmekä voi täällä Pirkkalassakaan jäädä toimettomiksi. Tärkeimmät ja halvimmat keinot ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ovat energiankulutuksen vähentäminen ja energiankäytön tehostaminen. Energiansäästöinvestoinnit itse asiassa säästävät kunnalle selvää rahaa. EU:n tavoitteenkin mukaan kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä vuoteen 2020 mennessä ainakin 20 prosenttia.

Siksi me allekirjoittaneet valtuutetut esitämmekin, että

1) Pirkkalan kunta aloittaa yhdessä muiden Tampereen seudun kuntien kanssa neuvottelut pitkän ajan päästövähennystavoitteen asettamisesta. Tavoitteen tulee olla samaa luokkaa kuin pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnalla YTV:llä. Sen ilmastostrategian päämääränä on alueen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen kolmanneksella vuoteen 2030 mennessä.

2) Pirkkalan kunta liittyy Kuntien energia- ja ilmastosopimukseen (KEIS), jossa on tällä hetkellä mukana 16 kuntaa, joukossa mm. Tampere ja Ylöjärvi. Sopimus sisältää esimerkiksi valtion tukeman energiakatselmuksen, energiankäytön tilanteen selvittämisen ja seurannan sekä uusiutuvien energianlähteiden käytön lisäysmahdollisuuksien tutkimisen. Kunnan energiankäyttöä, käytetyn energian tuotantotapoja ja näiden muutoksia koskevat tilastot tulee lisäksi jatkossa julkistaa vuosittain esimerkiksi budjetin yhteydessä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

> valtion tukeman energiakatselmuksen, energiankäytön tilanteen selvittämisen ja seurannan sekä uusiutuvien energianlähteiden käytön lisäysmahdollisuuksien tutkimisen.

Entäpä rahallinen tuki taloyhtiöille ja yksityistalouksille kaukolämpöverkkoon liittymiseen ja lämpöeristämiseen?

Riku Merikoski kirjoitti...

Kannatan tällaisia tukia, mutta nämä ovat ehdottomasti sellaisia asioita, joita valtion pitää tukea. Kunnilla ei riitä tähän varoja.

Yksityistalouksien liittäminen kaukolämpöverkkoon ei ole ongelmatonta, sillä jos asuinalue on liian harvaan asutettu, lämpöhäviöt nousevat liian suuriksi. Jos tämä tiiviisti asutetulla alueella osoittautuu kannattavaksi, en tietenkään vastusta sitä.

Lämpöeristyksen parannuksesta on tietenkin hyötyä kaikille, mutta erityistä huomiota siihen tulee kiinnittää uudisrakentamisen yhteydessä. Rakennusvaiheessa tehtävät toimet ovat nimittäin selvästi halvempia kuin myöhemmin toteutettavat korjaukset.